Kävikö Urho Kekkonen Saksassa 1920-30-lukujen aikana, joko loma-, opinto-...

Kävikö Urho Kekkonen Saksassa 1920-30-lukujen aikana, joko loma-, opinto-...

Kävikö Urho Kekkonen Saksassa 1920-30-lukujen aikana, joko loma-, opinto-, työ-tai virkamatkalla? Entä talvi-ja jatkosodan aikana? Jos kävi, niin montako kertaa ja milloin?

Entä silloin kun Kekkonen oli pääministeri tai presidentti? Wikipediassa näkyy että presidenttinä Kekkonen teki yhden valtiovierailun DDR:ään ja yhden Saksan liittotasavaltaan. Oliko Kekkonen tehnyt presidenttiaikana epävirallisia matkoja jompaankumpaan Saksoista tai matkustanut yksityishenkilönä?

Muistan lukeneeni että jatkosodan aikana Kekkonen oli kannattanut yhteistoimintaa Saksan kanssa, kunnes Saksalle koitti Stalingradin tappio. Sen jälkeen Kekkonen käänsi kelkkansa. Muistan myös lukeneeni että neuvostoliittolaiset antoivat Kekkoselle anteeksi sen että hän oli aiemmin ollut saksalais-suuntautunut.

Oliko Kekkonen opiskellut saksaa tai venäjää koulussa, oliko niistä merkinnät lukion päättötodistuksessa ja kirjoittiko hän ne ylioppilaskirjoituksissa?

Kun presidenttinä Kekkonen kävi usein Neuvostoliitossa, puhuiko hän siellä venäjää vai oliko hänellä tulkki? Tiedetäänkö sitä miten hyvin tai huonosti hän osasi venäjää? Paasikivestä on muistaakseni sanottu että hän osasi keskustella venäläisten kanssa venäjäksi, ilman tulkin apua.

Vastaus

Juho Kusti Paasikivi oli lukiossa opiskellut äidinkielen lisäksi latinaa, ruotsia, venäjää, saksaa ja ranskaa, joista kaikissa hänellä oli lukion päästötodistuksessa arvosana 10. Ylioppilaskirjoituksissa hän kirjoitti pakollisten ruotsin ja latinan ohella ylimääräisinä venäjän ja ranskan. Saksaa hän ei siis kirjoittanut lainkaan. Englantia Hämeenlinnan klassillisessa lyseossa ei lainkaan opetettu. Myöhemmin Paasikivi opiskeli sitä itsekseen. Yliopistossa hän opiskeli pääaineenaan venäjän kieltä ja kirjallisuutta sekä pohjoismaiden historiaa. Käytännön kieliharjoittelussa Paasikivi oli Novgorodissa v. 1891 noin puoli vuotta. Lakimieheksi Paasikivi suuntautui myöhemmin.
Paasikivellä oli siis hyvä valmius käyttää venäjää neuvotellessaan neuvostoliittolaisten kanssa. Tosin taito lienee vanhemmiten jonkin verran ruostunut ja oikeiden sanojen löytäminen ei ainakaan aina ole ollut kovin ripeää.

Polvinen, Tuomo
J. K. Paasikivi : valtiomiehen elämäntyö 1 : 1870-1918. - WSOY, 1989.

Urho Kekkonen ei näytä kunnostautuneen lukiossa kieliharrastuksensa vuoksi. Ylioppilaskirjoituksissa v. 1919 hän saavutti saksassa ja ruotsissa approbaturin, äidinkielessä kylläkin laudaturin. Päästötodistuksessa venäjässä oli arvosana viisi. Kekkosen kouluvuosina venäjää oli oppikouluissa opetettu pakollisena, vieläpä annettiin määräyksiä, että Venäjän historiaa ja maantietoakin olisi pitänyt opettaa samalla kielellä. Käytännössä venäjän opetus koettiin sellaisena pakkona, että osaamattomuudessa suorastaan kilpailtiin. Varmasti voikin sanoa, että Kekkosen venäjäntaito ei ole riittänyt neuvottelujen käymiseksi, vaan hän on ollut riippuvainen tulkeista. Varsinkin konsuli Kustaa Loikkanen, ulkoasiainministeriön kielenkääntäjä, on usein ollut tässä tehtävässä. Todennäköisesti Kekkonen on myös joskus neuvotellut neuvostoliittolaisten kanssa näiden järjestämän tulkin avulla, mitä menettelyä on joskus Suomessa kritisoitu. Neuvostoliiton Helsingin lähetystön henkilökunnan kanssa yhteydenpito lienee enimmäkseen tapahtunut ilman tulkkia, koska näistä monilla oli suomen kielen taito.

Urho Kekkosen Saksan-matkoista en ole löytänyt mitään kokonaisselvitystä. Tässä maassa hän kävi ainakin kesällä 1929 ja oleskeli Berliinissä ja Heidelbergissä jatko-opiskelujen vuoksi talven 1931-1932 asuen yksityisperheessä, joten kaikki edellytykset saksan kielen käytännöllisen taidon hankkimiselle ovat olleet olemassa.

Opiskeluvuosinaan Kekkonen oli liittynyt Akateemiseen Karjala -seuraan, joka oli Suur-Suomi -ohjelmallaan selkeästi Neuvostoliiton vastainen järjestö. Kekkonen kuitenkin erosi tästä seurasta 1932 tyytymättömänä siihen, että se oli ryhtynyt likeiseen yhteistoimintaan äärioikeistolaisia ja demokratian vastaisia asenteita edustavan Lapuan liikkeen ja tämän toimintaa v. 1932 jatkaneen Isänmaallinen kansanliike -puolueen kanssa. Luultavasti Kekkosen talven 1931-1932 kokemukset Saksan nousussa olevasta kansallissosialistisesta liikkeestä vahvistivat hänen äärioikeiston vastaisia näkemyksiään. Sisäministerinä ollessaan Kekkonen lakkautti hallituksen tukemana marraskuussa 1938 Isänmaallisen kansanliikkeen, mutta oikeuslaitos ei vahvistanut päätöstä.

Vaikka Kekkosella näin ollen voi sanoa olleenkin puhtaat paperit natsismin suhteen, hän säilytti edelleen venäläisvastaiset näkemyksensä. Kun Suomen eduskunta käsitteli talvisodan aikana maaliskuussa 1940 Neuvostoliiton esittämiä ankaria rauhanehtoja, Kekkonen ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä tiukasti vastusti niiden hyväksymistä ja vaati aseellisen taistelun jatkamista länsivaltojen tarjoamaan apuun turvautuen. Tähän kantaan varmaan vaikutti sekin, että hänet oli valittu eduskuntaan Viipurin läntisestä vaalipiiristä eli hän katsoi olevansa rauhansopimuksen myötä kotiseutunsa menettäneiden evakuoitujen karjalaisten edustaja.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 Kekkonen uskoi sen nopeaan voittoon ja hyväksyi suomalaisten yhtymisen hyökkäykseen talvisodassa menetettyjen alueiden valtaamiseksi. Epäselvää oli, vieläkö hän tässä vaiheessa kannatti sellaisia Suur-Suomi -aatteita kuin nuorena Akateemisen Karjala-seuran aktiivina. Juhani Suomen arvion mukaan Kekkonen kuitenkin viimeistään marraskuussa 1942 - siis jo ennen Saksan Stalingradin katastrofia - päätyi näkemykseen, että Saksa ei voi suursotaa voittaa ja että Suomen oli varauduttava vastaisuudessakin siihen, että sillä oli itänaapurinaan suurvalta Venäjä/Neuvostoliitto. Vuosina 1943-1944 Kekkonen liikkuikin ns. rauhanopposition liepeillä, joka tavoitteli Saksa-suuntautumisesta irtautumista ja erillisrauhan solmimista Neuvostoliiton kanssa. Sodan aikana hänen ajattelunsa kehitys kuvastui salanimellä Pekka Peitsi Suomen kuvalehdessä julkaistuissa lehtikirjoituksissa, joissa kuitenkin jo sensuurinkin vuoksi oli varottava kovin selviä irtiottoja virallisesta politiikasta. Heinäkuussa 1944 lehti sai käskyn lopettaa Pekka Peitsen kirjoitusten julkaisemisen.

Sotien jälkeen Kekkonen oli valmis idänsuhteiden parantamiseen. Luultavasti samoilla linjoilla olleen J. K. Paasikiven ehdotuksesta hänet kutsuttiin mukaan lokakuussa 1944 perustetun Suomi-Neuvostoliitto -seuran toimintaan. Tämän jälkeen - Juhani Suomen mukaan - liittoutuneiden valvontakomission venäläiset edustajat ottivat Kekkoseen yhteyden. Halutessaan luoda suhteita myös porvarillisiin poliitikkoihin he nähtävästi pitivät Kekkosen toimintaa sodanaikaisessa rauhanoppositiossa sopivana ja riittävänä suosituksena.

Suomen poliittisten johtajien (presidentti, pääministeri) viralliset vierailut Saksaan sodan jälkeen olivat kai aika harvoja. Tällaista henkilökohtaista yhteydenpitoa häiritsi se seikka, että täysien diplomaattisten suhteiden solmiminen kävi mahdolliseksi vasta sen jälkeen kun molemmat saksalaiset valtiot olivat mukautuneet vallitsevaan olotilaan ja tunnustaneet toisensa 1970-luvulla. Yleensä Kekkonen näyttää suhtautuneen ainakin presidenttikautensa ensimmäisellä puoliskolla aika kielteisesti Saksaan ja saksalaisiin. Yhdysvaltain matkallaan lokakuussa 1961 Kekkonen huomautti presidentti Kennedylle, ettei hän ainakaan pariin vuosikymmeneen voi uskoa saksalaisten demokraattisuuteen. Tulkin mukaan Kennedy oli suurin piirtein samaa mieltä. Willy Brandtia, joka jaetun Berliinin länsipuolen pormestarina oli ollut idän ja lännen välisen sanasodan eturintamassa, Kekkonen piti pelottavana, koska tämä "puhui kuin SS-mies" (Kekkosen päiväkirjat 6.10.1966).

Englannin kielen taitoa niin Paasikivi kuin Kekkonenkin ovat yrittivät hankkia aikamiehinä. Vuoden 1961 Yhdysvaltain vierailullaan Kekkonen Juhani Suomen mukaan ymmärsi vieraiden puheet itse, mutta käännätti omat puheenvuoronsa tulkilla.

Suomi, Juhani
Lohen sukua : Urho Kekkonen : poliitikko ja valtiomies. - Otava, 2010.

Uino, Ari
Nuori Urho Kekkonen : poliittisen ja yhteiskunnallisen kasvun vuodet (1900-1936). - Kirjayhtymä, 1985.

Kähkölä, Paavo
Kekkonen. - Gummerus, 1984.

Kekkonen, Urho
Vuosisatani 1. - Otava, 1981.

Suomi, Juhani
Urho Kekkonen 1936-1944 : myrrysmies. - Otava, 1986.

Kekkonen, Urho
Urho Kekkosen päiväkirjat 2 : 1963-68. - Otava, 2002.

Kommentit (0)

Vastauksesi