Kansalaissodan jälkeen annettiin laki, joka armahti sodan jälkeen hävinneiden...

Kansalaissodan jälkeen annettiin laki, joka armahti sodan jälkeen hävinneiden...

Kansalaissodan jälkeen annettiin laki, joka armahti sodan jälkeen hävinneiden teloituksiin ja murhiin syyllistyneet. Mikä oli lain nimi? Onko linkkiä, jolla voisi löytää tietoa asiasta?

4 vastausta

Presidentti P.E.Svinhufvud antoi 7. joulukuuta 1918 asetuksen, jolla armahdettiin sisällissodan aikana teloituksiin syyllistyneet valkoisen puolen sotilaat. Asetusta kutsuttiin armahduslaiksi. Asetus valkoisten teloittajien armahtamisesta tehtiin samanaikaisesti punavankien armahdusasetuksen kanssa.
Aapo Roseliuksen kirjassa Teloittajien jäljillä: Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa (Tammi 2007) selvitellään armahdusanomuksen sisältöä.
Marko Tikan kirjoittama Terrorin aika: Suomen levottomat vuodet 1917-1921 (Ajatus 2008) ja Jari Eerolan Henkilötappiot Suomen sisällissodassa (Tie Tammisaareen toimikunta 1998) löytyy mahdollisesti myös tietoa asiasta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_terrori

Kommentit (0)
23.09.202018:31
25783
2

Suomen valtionhoitaja Pehr Evind Svinhufvud antoi 7. joulukuuta 1918 asetuksen, jonka nimi oli "Korkeimman vallan haltian päätös valtiorikoksiin syyllisten henkilöiden armahtamisesta." Tässä asetuksessa oli seitsemän kohtaa. Asetuksen neljä ensimmäistä kohtaa koski niitä punakaartilaisia, joilla ei ollut johtavaa asemaa tai he eivät olleet syyllistyneet rikoksiin. Asetuksen viides kohta koski Suomen sisällissodassa valkoisella puolella taistelleita henkilöitä: "Henkilöt, jotka maan laillista järjestystä vastaan nostetun kapinan kukistamisen tarkoituksessa tahi estääkseen kapinan levenemistä taikka palauttaakseen järjestystä ovat teoissaan menneet yli sen, mitä mainittujen tarkoitusten saavuttamiseksi olisi ollut tarpeen, jätettäköön niistä syytteeseen panematta ja rankaisematta." Suomen valtionhoitaja vaihtui pian tämän jälkeen, sillä Svinhufvud jätti eroanomuksen 10. joulukuuta 1918. Kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim valittiin uudeksi valtionhoitajaksi 12. joulukuuta 1918.

 

Einar W. Juva, P. E. Svinhufvud II. 1917 - 1944. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, Helsinki 1961, sivut 286 - 288.

N:o 165. Korkeimman vallan haltian päätös valtiorikoksiin syyllisten henkilöiden armahtamisesta. Sivut 1 - 3. Suomen asetuskokoelma vuodelta 1918. Valtioneuvoston kirjapaino, Helsinki 1919.

Kommentit (0)
18.10.202017:19
7866
2

Siis armahdettiin sellaiset punakaartilaiset jotka eivät olleet syyllistyneet rikoksiin.

Mistähän syystä nämä oli vangittu? Miksi tähän tarvittiin oma laki?

 

Kommentit (1)
(Sisällis)sotatilanteissa sen hetkinen laki ja sen tulkinta riippuvat yleensä kyseisell... (Sisällis)sotatilanteissa sen hetkinen laki ja sen tulkinta riippuvat yleensä kyseisellä alueella juuri silloin vallassa olevien näkemyksistä ja arvoista. Sodan päätyttyä, kun toinen osapuoli on jo riisuttu aseista, ei sitä enää ole samalla tavoin tarpeen pitää vihollisena, kuin sotatilanteessa. Sodan päätyttyä sitä edeltäneiden lakien asema on kuitenkin usein epäselvä ja siksi uusi hallinto päätyykin yleensä joko virallistamaan ne uudessa hallinnossa sellaisinaan, muokkaamaan niitä tai korvaamaan kokonaan uusilla laeilla.
19.10.2020 14:23 T. Lainio 4969
19.10.202016:37
23641
0

Antero Jyränki kirjoitti tutkimuksessaan Kansa kahtia, henki halpaa. Oikeus sisällissodan Suomessa (Art House 2014) mm. seuraavasti:

Jukka Kekkonen on korkeatasoisessa tutkimuksessaan (1991) esittänyt [vuoden 1918] valtiorikosoikeuksien lainkäytöstä perustellun erittelyn. Hänen kokonaisarvionsa on se, ettei lainkäyttö noissa tilapäisissä tuomioistuimissa täyttänyt rikos- ja prosessioikeuden asettamia vaatimuksia, ei edes sellaisina kuin niitä oli muotoiltu vasta säädetyssä  laissa valtiorikosoikeuksista [jonka ns. tynkäeduskunta hyväksyi 29.5.1918 Svinhufvudin senaatin esityksestä]. Rikoslain säännöksiä sovellettiin toistuvasti niiden sanamuotoa venyttäen ja jopa niiden asettamat rajat selvästi ylittäen. [Siteeraa Kekkosta:] "Rikoslain 11:2:n säännöstä valtiopetoksesta tulkittiin niin väljästi, että minkä tahansa punaisten eduksi tapahtuneen toiminnan tai teon katsottiin täyttäneen mainitun rikoksen tunnusmerkistön."

Kapinallisia tuomittiin valtiorikosoikeuksissa olennaisesti elämäntapa-arvioinnin perusteella yksilösyyllisyydestä tinkien.

(Jne.)

(Antero Jyränki (1933 - 2020) toimi mm. valtiosääntö- ja kansainvälisen oikeuden professorina, ja Jukka Kekkonen on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Helsingin yliopistossa.)

Voisiko asian edellä sanotun perusteella siis tiivistää niin, että kun jo sytteeseenpano- ja tuomitsemiskriteerit olivat kovin epämääräiset, ei ole kummastelemista siinäkään, että eroavan "korkeimman vallan haltijan" Svinhufvudin asetuksessa 7.12.1918 armahdettiin niitäkin, jotka "eivät olleet syyllistyneet rikoksiin".

 

Kommentit (0)

Vastauksesi