Jos esimerkiksi Jorma Uotinen keksii jonkun pitkän tanssiesityksen, niin miten...

Jos esimerkiksi Jorma Uotinen keksii jonkun pitkän tanssiesityksen, niin miten...

Jos esimerkiksi Jorma Uotinen keksii jonkun pitkän tanssiesityksen, niin miten koreografia "nuotitetaan", niin että joku muukin osaa sitten esittää tanssiesityksen samalla tavalla?
Tanssiesityksissähän saattaa monet ruumiinosat yhtäaikaa heilahdella moniin suuntiin, niin että on vaikea kuvitella, miten ne saa paperille, niin, että ne menisivät aina samoin.

Vastaus

Tanssi on hetken taidetta ja jokainen esitys on ainutkertainen, mutta onhan sitä yritetty tallentaa eri menetelmillä. Helsingin Sanomien arkisto kertoi tanssin muistiinmerkitsemisestä kaikenlaista mielenkiintoista. Tässä poimintoja sieltä.

6.5.2001 Kysy Kirstiltä -palsta:
"Koreografiaa ei ole yleensä taltioitu mitenkään, vaan koreografi, tai klassisen baletin kohdalla harjoittaja, opettaa tanssijalle harjoitussalissa liikkeet, liikeradat ja välittää hänelle oman tulkintansa teoksesta. Näin koreografia voi ajan saatossa muuttua, kuten kaikki ihmisen ja hänen tulkintojensa varassa elävä. Klassisen balettiteoksen koreografia onkin yleensä monen aikakauden kerrostuma. Teoksen huippukohdat, kuten kuuluisat soolot ja variaatiot, ovat kuitenkin yleensä säilyneet melko muuttumattomina.

Tanssija saa toisinaan itse vaikuttaa koreografiaan, ja monilla kuuluisilla tanssijoilla, kuten esimerkiksi Rudolf Nurejevilla, on ollut teoksista omia versioitaan. Jotkut koreografit, kuten meillä esimerkiksi Jorma Uotinen, antavat tanssijan toisinaan improvisoida paljonkin, toiset taas haluavat siirtää tanssijoilleen täysin valmiit liikkeet. Moni koreografi pitää työpäiväkirjaa, johon hän merkitsee esimerkiksi tanssijan liikeradat näyttämöllä.

Koreografian tallentaminen, jopa videoiden avulla, on hankalaa ja hidasta, koska keho on niin monimutkainen koneisto. Jokainen liike, katseen suunta tai käden tai sormen asento, on tarkoin harkittu ja pitkään hiottu.

Koreografian tallentamiseksi on kyllä yritetty kehittää järjestelmiä, ns. tanssinotaatioita, jo 1400-luvulta saakka. Keskeisenä ongelmana on ollut muun muassa rytmin määrittely.

Nykyään suosituin järjestelmä on 1920-luvulla kehitetty Laban-notaatio, jossa tanssija kuvataan suorakulmiona pystysuoralle "nuottiviivastolle". Lisämerkit antavat liikkeestä tarkempaa tietoa.

Laban-metodia hieman yksinkertaisempi on 1950-luvulla kehitetty Benesch-notaatio, jossa tanssija esitetään eräänlaisena tikku-ukkona.

Notaatio on hidas tehdä ja vain asiantuntijat osaavat käyttää ja tulkita sitä. Siksi sitä käytetään hyvin vähän luovassa työssä; se onkin lähinnä tanssihistorioitsijoiden ja koreologien eli koreografioiden tutkijoiden työväline."

20.2.2001 uutinen Prinsessa Ruususen vanhan version esityksestä:
"Teosta esitetään nyt Pietarissa vuoden 1890 alkuperäisasussa, nelituntisena tuotantona. Marius Petipan ja Pjotr Tshaikovskin baletin entisöintiin ryhdyttiin 1997, kun kadonneeksi luultu alkuperäisteos löytyi Harvardin yliopiston teatteriarkistosta Yhdysvalloista.

Harvardin arkistossa oli teoksen tanssinotaatio sekä lavastuksen ja pukujen tarkka dokumentaatio, joiden perusteella voitiin ryhtyä entisöinnin valmisteluun."

26.8.1990 juttu Rauno Marttisesta, Suomen kansallisbaletin koreologista:
"Varmin, selvin ja pysyvin tapa tallentaa tanssia on tanssikirjoitus.

Tanssinotaation menetelmistä kaksi on muita tunnetumpia, Rudolf von Labanin sekä Joan ja Rudolf Beneshin kehittämät.

Laban päätyi tanssikirjoituskokeiluissaan 1928 universaaliin järjestelmään, kinetografiaan (Kinetographie Laban). Beneshit taas esittelivät systeeminsä teoksessa Introduction to Benesh Dance Notation, joka ilmestyi 1955. Seitsemän vuotta myöhemmin aloitti Lontoossa toimintansa Beneshin perustama koreologian laitos, joka kouluttaa tanssikirjoittajia balettiseurueiden palvelukseen.

Myös Eshkol-Wachmanin järjestelmä on osoittautunut käyttökelpoiseksi, ja jopa Vaslav Nijinskyn merkintöjä omista koreografioistaan on viime aikoina käytetty hyväksi, kun hänen teoksiaan on rekonstruoitu.

Labanin kinetografiaa käytetään lähinnä tutkimustyössä, kun taas Beneshin kehittämä notaatio on levinnyt teattereihin ja keskeisiin tanssiseurueisiin. Se on omaksuttu mm. Australiassa, Brasiliassa, Kanadassa, Ranskassa, Saksassa, Honkongissa, Israelissa, Uudessa Seelannissa, Norjassa, Ruotsissa, Etelä-Afrikassa, Turkissa ja Iso-Britanniassa."

Kommentit (0)

Vastauksesi