Itsemurhan historiasta

Itsemurhan historiasta

Ennen Suomessa itsemurha ja sen yrittäminen oli rikos. Minkälaisia seuraamuksia näistä oli? Entä ovatko esimerkiksi 1800-luvun itsemurhatilastot luotettevia? Niiden mukaanhan Suomessa tehtiin itsemurhia tuolloin vähemmän kuin nyt.

Vastaus

Ruotsin ja Suomen väestötilastoa on kutsuttu maailman vanhimmaksi yhtäjaksoiseksi tilastoksi. Ns. tabelli- eli taulustolaitoksen väkilukutauluja alettiin ylläpitää vuodesta 1750 alkaen. Seurakuntien kirkkoherrat lähettivät tiedot rovasteille, joiden oli tehtävä yhtenveto tuomiokapituleille. Lopullinen, koko valtakuntaa koskeva yhteenveto laadittiin kansliakollegiossa. Myöhemmin asiasta huolehti Taulustolaitoksen komissio. Vuonna 1865 perustettiin tilastollinen päätoimisto. Se julkaisi väestöä ja sen muutoksia koskevat luvut, jotka perustuivat seurakunnissa pidettyihin historian kirjoihin ja kirkkoherran tai kappalaisen niistä laatimaan yhteenvetoon eli väkilukutauluun. Aluksi siitä käytettiin nimikettä Suomenmaan virallinen tilasto, joka myöhemmin muuttui muotoon Suomen virallinen tilasto.

Itsemurhia on kirjattu muistiin koko tilastojen laadinnan ajan, vuodesta 1751 lähtien. Koko maata kuvaava itsemurhatilasto (1751–1890) on julkaistu yhdessä niteessä vuonna 1902 (Suomenmaan virallinen tilasto 1902). Itsemurhien tilastoinnin tarkkuus on riippunut itsemurhia koskevasta maallisesta lainsäädännöstä, kirkon asenteesta ja menettelystä, mutta myös kansan suhtautumisesta itsemurhaan. Useimmiten itsemurhan kirjasi kuolinsyyksi kirkon edustaja. Jo vuonna 1734 laki määräsi epäselvissä tapauksissa ruumiin tarkastettavaksi, joskin tuolloisin menetelmin ruumiinavaus ei vielä ollut kovin todistusvoimainen. 1800-luvulla epäiltyyn itsemurhaan päätyneille tehtiin ruumiinavaus. Ruumiinavauspöytäkirjojen ja kuolemansyytilastojen välilä oli jonkin verran eroja. Esimerkiksi 1861-1870 tilastoon merkittiin 638 itsemurhaa, mutta samalta ajalta olevien ruumiinavauspöytäkirjojen mukaan niitä oli 805. Tulkinnanvaraisia tapauksia varmaankin oli, välillisestikin itse aiheutetut kuolemat voitiin katsoa itsemurhiksi. Toivo Nygårdin tutkimuksessa Itsemurha suomalaisessa yhteiskunnassa syitä näihin tilastoeroihin käsitellään tarkemmin. Nykylääketiede ja viranomaiset pystyvät luonnollisesti täsmällisempään kuolemansyyn määrittelyyn.

Itsemurhien määrät alkoivat lisääntyä 1800-luvun lopulta lähtien. 1880-luvulla Suomessa tehtiin keskimäärin 4 itsemurhaa 100 000 asukasta kohti. Vuonna 1921 11.3 itsemurhaa 100 000 asukasta kohti. Vuoden 1990 huippuluvuissa itsemurhia tehtiin 100 000 asukasta kohti 30,3. Vaikka tilastointi ei ollut 1800-luvulla yhtä luotettavaa kuin nykyään, on ero selkeä.

Ilmeisesti vielä pakanallisen ajan Suomessa itsemurha ei ollut samalla tavalla kielletty ja paheksuttu teko kuin myöhempinä kristillisinä aikoina. Itsensä surmaaminen oli säädetty rikokseksi Ruotsin valtakunnassa vuosina 1442–1734 voimassa olleessa Kristoferin maanlaissa. Itsensä surmannut piti viedä syrjäiseen paikkaan ja polttaa. Samat määräykset vahvistettiin vuoden 1571 kirkkojärjestyksessä. Itsemurhaa pidettiin luonnottomana ja Jumalan tahdon vastaisena tekona, suurena syntinä ja vakavana rikoksena. Kruunun kannalta itsemurhasta rankaiseminen toimi enemmänkin pelotteena, vallan osoituksena ja sovituksena. Maanlaki käsittelikin itsemurhaajia ankarammin kuin kirkon säädökset.

Vuoden 1734 laissa roviolla polttaminen poistettiin. Kuolleen omaisuuden määrääminen valtiolle ei ilmeisesti ollut tavallista, toisin kuin esim. Ranskassa ja Englannissa. Itsemurhaa yrittäneille saatettiin määrätä vankeutta tai ruumiillista kuritusta. 1800-luvulle tultaessa asenteet alkoivat muuttua. Jos tuomioistuin tiesi vainajan toimineen mielenhäiriössä, hänet saatettiin haudata hiljaisin menoin kirkkomaahan. Vakaasti harkiten itsemurhan tehnyt piti haudata syrjäiseen paikkaan. Tuomioistuin ei enää pyrkiyt halventamaan vainajan muistoa ja tuli usein asiassa vastaan: onnettomuustapaus saatettiin hyväksyä selitykseksi. Vuonna 1869 julkaistu kirkkolaki poisti itsemurhaajan häpeällisen hautauksen, itsensä surmaamista ei enää pidetty rikoksena. Itsemurhayrityksiä ei 1840-luvun jälkeen enää käsitelty tuomioistuimissa. Itsemurhayrityksen kieltävä säännös säilyi laissa vuoteen 1894, jolloin nykyinen 1889 rikoslaki astui voimaan.

 

 

Kommentit (0)

Vastauksesi