Ihmisen tarpeista

Ihmisen tarpeista

Mitä seuraavista nykyajan perustarpeista ihminen tarvitsee eniten? Ravintoa, suojaa, terveyttä, lepoa vai rahaa?

3 vastausta

Kaikki luetellut tarpeet (rahaa lukuunottamatta) ovat nk. fysiologisia tarpeita, joiden tyydyttyminen on elämän edellytys. Näistä en rahaa laskisi perustarpeeksi lainkaan, vaikka se voikin mahdollistaa fysiologisten tarpeiden tyydyttämisen. Raha ei kuitenkaan ole välttämättömyys, ainakaan teoriassa. Käytännössä ilman rahaa pärjää vain, mikäli on huolenpidon alaisena,  esim. laitoksessa tai alaikäinen lapsi.

Mutta mihin järjestyksen perustarpeet sitten tulisi asettaa? Kysymys ei ole lainkaan yksinkertainen. Vaikka ihminen ei ilman ravintoa (ja etenkään vaillla vettä) tule toimeen, voidaan aina argumentoida ettei riittävästä ruoasta ja juomasta ole apua mikäli on kuolemansairas, ei ehkä edes kykene syömään vaikka ravintoa olisi tarjolla. Toisaalta parantumattomasti sairaatkin ihmiset voivat elää ihan ihmisarvoista elämää, mikäli saavat asianmukaista hoitoa ja olosuhteet ovat muutenkin kunnossa.

Kommentoikaapa siis arvoisat lukijamme rohkeasti ja esittäkää oma näkemyksenne asiasta! Henkilökohtaisesti nostaisin kyllä ravinnon ensimmäiselle sijalle, sillä ilman sitä ei kukaan kauaa kestä missään oloissa.

Kommentit (0)
16.06.201517:27
12628
30

Eipä tällaisessa asiassa taida yksittäisillä mielipiteillä olla merkitystä. Hyvin tunnettu on psykologi Abraham Maslow´n 1940-luvulla lanseeraama ns. Maslow´n tarvehierarkia. Sen mukaan ihmisellä on tarpeita, joiden tyydyttäminen noudattaa tarpeiden hierarkkista järjestystä: alemmanasteiset tarpeet pitää olla suurelta osin tyydytetyt, jotta voidaan tyydyttää ylemmänasteisia tarpeita. Alimpana Maslow´n hierarkiassa olivat fysiologiset tarpeet kuten nälkä, jano, uni ja myös mm. seksuaalisuus. Niiden päälle rakentuivat turvallisuuden, liittymisen ja arvostuksen tarpeet sekä ylimpänä itsensätoteuttamisen tarve, johon liittyvät ymmärtäminen, tietäminen ja esteettinen kokeminen.

Fysiologiset tarpeet ovat siis kaiken perusta, mutta tuskinpa Maslow niiden järjestystä sen tarkemmin aikanaan priorisoi, koskapa ilman vettä, ruokaa ja unta ihminen ei yksinkertaisesti pysy kauan hengissä.

Kommentit (1)
Vaikkei näitä kysymyksessä mainittukaan, niin fysiologisista tarpeista kärkeen taitava... Vaikkei näitä kysymyksessä mainittukaan, niin fysiologisista tarpeista kärkeen taitavat mennä meitä ympäröivän ilmakehän meille tarjoamat sopiva paine, lämpötila ja happimäärä. Ilman niitä ihminen selviytyy (avaruudessa) vain joitakin sekunteja.
16.6.2015 19:25 Hessu Höpö 5138
16.06.201516:54
44869
27

Ilman ruokaa pärjää 30-60 päivää, joogimeditoijat väittävät pärjäävänsä kuukausia, mutta olosuhteet eivät ole valvottuja.

Ilman ruokaa ja vettä on ennätys 18 päivää.

Ilman unta on ennätys 11 päivää.

Ilman suojaa pärjää ainakin lämpimässä ilmastossa loputtomiin.

Ilman rahaa on myös mahdollista pärjätä vaikka koko elämänsä, kerjäämällä ruokansa tai vaihtamalla työtänsä ruokaan ja asuntoon.

Terveys on monimuotoinen, joihinkin myrkytyksiin kuolee sekunneissa, mutta joitakin sairauksia voi kestää kymmeniä vuosia.

Joten sanoisin unen puutteen iskevän ensimmäisenä. Tosin jotkut sanovat että ilman internettiä ei voi elää hetkeäkään :)

Kommentit (0)

Vastauksesi