Huomattava osa vasemmistolaisiksi tunnistautuvistakin yhtynee nykyään siihen...

Huomattava osa vasemmistolaisiksi tunnistautuvistakin yhtynee nykyään siihen...

Huomattava osa vasemmistolaisiksi tunnistautuvistakin yhtynee nykyään siihen ajatukseen, että Suomen nykyinen asema maailman hyvinvointivaltioiden joukossa perustuu Talvi- ja Jatkosodan veteraanien, niin naisten kuin miestenkin ponnisteluihin ja uhrauksiin viime sotavuosina. Sotaveteraanit ovat viimeinkin saaneet ansaitsemansa kunnian. Mutta mihin ovat unohtuneet v. 1918 sodan voittaneen puolen taistelijat? Mikä olisi tilanne maassamme nyt, jos kapina olisi päättynyt toisen osapuolen voittoon... Voisitteko vinkata kirjoja, joissa kerrottaisiin, miten punaisen puolen johtomiehet olivat ajatelleet järjestää valtion- ja paikallishallinnon, tai millaisia suunnitelmia heillä oli "lahtarikaartilaisten" varalta, jos olisivat tuon sodan voittaneet?

Vastaus

Aluksi joitakin tutkimuksia, joissa käsitellään punaista keskus- ja paikallisvaltaa

Rinta-Tassi, Osmo
Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena. - Opetusministeriö, 1986. - (Punaisen Suomen historia 1918)

Piilonen, Juhani
Vallankumous kunnallishallinnossa. - Opetusministeriö, 1982. - (Punaisen Suomen historia 1918)

Punaisten oikeusajattelua ja heidän oikeuslaitostaan esittelee

Siro, Jukka
Tuomiovalta kansalle : vallankumousoikeudet sisällissodassa vuonna 1918. - Suomalainen lakimiesyhdistys, 2009. - (Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja, n:o 295)

Punaista terroria ja sen motiiveja esittelevät mm.

Paavolainen, Jaakko
Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa 1918, 1 : 'punainen terrori'. - Tammi, 1966.

Uola, Mikko
"Seinää vasten vain!" : poliittisen väkivallan motiivit Suomessa 1917-1918. - Otava, 1998.

Suodenjoki, Sami
Siviilihallinto
(teoksessa: Sisällissodan pikkujättiläinen. - WSOY, 2009).

Tikka, Marko
Punainen ja valkoinen terrori
(teoksessa: Sisällissodan pikkujättiläinen. - WSOY, 2009).

Tikka, Marko
Terrorin aika : Suomen levottomat vuodet 1917-1921. - Ajatus, 2006.

Sosialidemokraattinen puolue oli ennen kansalaissotaa johdonmukaisesti vaatinut kuolemanrangaistuksen poistamista (sitä ei Suomessa ollut käytettykään 1800-luvun alkupuolen jälkeen). Kansanvaltuuskunta, punaisen Suomen hallitus, noudatti periaatteessa samaa linjaa, tosin sodan loppupuolella ruvettiin vaatimaan "sotaoikeuden mukaista ankaruutta". Helmikuussa 1918 valmistunut ehdotus Suomen valtiosäännöksi kielsi niinikään kuolemanrangaistuksen ja kidutuksen sekä takasi laajat kansalaisoikeudet. Ongelmallista oli kuitenkin, että ehdotuksessa eduskunta olisi saanut niin suuren vallan, että tuomioistuinten riippumattomuus joutui vaaraan. Valtiosäännön kohtalo oli määrä alistaa kansanäänestykseen, jossa äänioikeus oli ollut kaikilla 20 vuotta täyttäneillä.

Kapinan alkaessa ei punaisten johdolla varmaankaan ollut mitään yksimielistä suunnitelmaa siitä, miten mahdollisia vastustajia kohdeltaisiin. Yleensä punaiset varmaankin uskoivat, että heidän hankkeellaan olisi varsin suuri kannatus kansan parissa. Olihan Sosialidemokraattinen puolue saavuttanut vuoden 1916 vaaleissakin edustajapaikkojen ehdottoman enemmistön, minkä se tosin oli seuraavana vuonna menettänyt.
Todellisuus oli tietenkin paljon karumpi. Punaisen terrorin ensimmäinen huippukausi ajoittui vallankumouksen ensimmäiseen kuukauteen ja väkivaltaisuuksia oli esiintynyt jo vuoden 1917 aikana erityisesti marraskuun yleislakon yhteydessä. Kansanvaltuuskunta ja punakaartin johto eivät kyenneet pitämään joukkojaan kurissa, vaikka ne sitä määräyksillään ja vetoomuksillaan yrittivätkin. Terrorin uudemmista tutkijoista varsinkin Marko Tikka on korostanut, että vallan anastaminen ja hallussapito niin valtakunnallisella kuin alueellisellakin tasolla välttämättä edellyttikin ainakin vastustajien pidättämistä ja jonkinlaisen pelon ilmapiirin synnyttämistä. Punaisten oikeusistuimet eivät kuitenkaan kuolemantuomioita jaelleet koko taimintansa aikana.

Historiantukijat ovat yleensä olleet haluttomia julkisesti jossittelemaan toteutumattomilla vaihtoehdoilla. Marko Tikka on kuitenkin teoksessa

Entä jos...: vaihtoehtoinen Suomen historia / toim. Mari K. Niemi ja Ville Pernaa. - Ajatus, 2005.

arvellut, että punaisten voitto olisi ollut sotilaallisista täysi mahdottomuus. Jos he olisivat onnistuneet lyömään varsinaisen valkoisen armeijan, olisi heidän pitänyt varautua sitkeään sissisotaan, jota olisi voitu tuloksellisesti käydä vain kovaotteisesti ja siviiliväestöä terrorisoiden.

Punaisen Suomen valtion luonne olisi varmaankin ollut paljolti riippuvainen kehityksestä muissa maissa. Tässä vastaaja rohkenee itsekin lähteä jossittelemaan. Oletan että muualla kävi niin kuin kävi (bolševikit vakiinnuttivat valtansa Venäjällä, punaiset vallankumoukset kukistuivat Saksassa ja Unkarissa). Aseellisella kumouksella Suomessa valtaan noussut sosialistihallitus olisi ollut Länsi-Euroopassa vahvojen ennakkoluulojen kohde. Nurjamielisyys ei olisi rajoittunut vain porvarillisiin poliitikkoihin vaan myös veljespuolueiden johtajiin. Esimerkiksi Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue, jonka enemmistö oli vuonna 1918 sitoutunut vain parlamentaarisiin menetelmiin, kummasteli suomalaisten kumoushanketta - täällähän kaikki poliittinen valta oli vuoden 1917 loppuun mennessä muutenkin jo keskittynyt demokraattisesti valitun eduskunnan käsiin - ja paheksui jyrkästi esiintyneitä väkivallantekoja. Eurooppalaisen hylkyvaltion asemaan ajautumisen vaara olisi ollut ilmeinen.

Ovela ja kokenut ulkopoliitikko - jälkimmäisiä ei vastikään itsenäistyneessä maassa oikeastaan voinut edes olla - olisi toki voinut tilanteessa luovia käyttämällä hyväkseen käynnissä olevan maailmansodan sekavaa asetelmaa: saksalaiset auttoivat Suomessa valkoisia mutta toisaalta suosivat Venäjällä bolševikkien valtaa, länsivallat vuorostaan pyrkivät kaatamaan bolševikkihallituksen pitääkseen Venäjän liitossa kanssaan eivätkä katsoneet mielellään Suomen valkoisten liittoa Saksan kanssa jne.
Epäonnistuneiden ulkopoliittisten ratkaisujen vuoksi punainen Suomi olisi todennäköisesti - tahdottiin tai ei - joutunut nojautumaan bolševistiseen Neuvosto-Venäjään ja kenties myös ollut pakotettu yhä suuremmassa määrin mukautumaan sen aatteellisiin ja käytännöllispoliittisiin ratkaisuihin.

Kommentit (0)

Vastauksesi