Heissan taas. Kysymys (tai tässä tapauksessa vastaus) poikii usein uutta...

Heissan taas. Kysymys (tai tässä tapauksessa vastaus) poikii usein uutta...

Heissan taas. Kysymys (tai tässä tapauksessa vastaus) poikii usein uutta kysyttävää.

Vastasitte taannoin: "Jos nyt oletetaan, että lähtö- ja kohdekieli kumpikin käyttää samalla periaatteella kirjainmerkkejä, lopputulos on että käännös on aina alkutekstiä pitempi, ovat kielet mitkä tahansa.(...) esim. saksasta englantiin teksti paisuu 10 - 40 %." Entäs jos kääntäisi tekstiä saksasta englanniksi ja taas saksaksi ja taas englanniksi jne. Saataisiinko aikaan "resonaattori", joka vain kasvattaisi tekstiä 10-40% jokaisella kääntämiskerralla? Olisiko tuloksena mammuttimainen, jatkuvasti paisuva teos vai pysähtyisikö kasvu jossain vaiheessa? Olettaen tietysti, että kääntäjä ei olisi ikinä lukenut sillä kielellä olevaa edellistä versiota, jolle uusi käännös tehtäisiin.

Vastaus

Tuon väittämän peruste oli se, että alkutekstissä käytetään sellaisia sanoja ja ilmaisuja, joita on käännettäessä selitettävä useammalla sanalla. On loogista ajatella, että käännös sisältää vastaavanlaisia tiiviitä ilmaisuja, jotka sitten taas edellyttäisivät laajempaa selitystä seuraavassa käännösvaiheessa. Näin teksti tosiaan paisuisi loputtomasti. Tosin tekstin ymmärrettävyys kärsisi pahasti, ajatus harhautuisi sivupoluille ja pääasia hautautuisi.

Joku keskustelija kyllä oli sitä mieltä, että tekstin paisuminen on vain huonoa käännöstyötä. Jos asia ilmaistaan napakasti lähtökielellä, kääntäjän tehtävä on löytää yhtä napakka vastine kohdekielellä. Tässä eri tekstityyppien erot varmasti korostuvat, teknisen käsikirjan lopputulos on pituudeltaan lähempänä alkuteosta kuin vaikkapa ihmissuhdeoppaan.

Kommentit (0)

Vastauksesi