Hei! Minä vuonna syntyneet miehet eivät joutuneet automaattisesti toiseen maailmansotaan Suomessa?

Hei! Minä vuonna syntyneet miehet eivät joutuneet automaattisesti toiseen maailmansotaan Suomessa?

Selvisivätkö esimerkiksi vuonna 1910 syntyneet miehet usein ilman sotaanjoutumista? Entä vuonna 1911 syntyneet miehet (isoisäni oli syntynyt vuonna 1911, eikä hän joutunut sotaan lainkaan, mutta syynä oli kuulemma astma)? Entä muissa maissa?

3 vastausta

Kirjassa Suomalaisen sotilaan historia ( Karttakeskus, 2011) kerrotaan lokakuussa 1939 kutsutun palvelukseen kaikki reserviläiset eli alle 60-vuotiaat upseerit ja alle 40-vuotiaat aliupseerit ja miehet.

Tarkempia tietoja ja tilanteesta muualla voisi kysellä Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta.

Kommentit (0)
16.08.201318:05
63879
66

Oli toki myös alaikäraja, 1926 ja myöhemmin syntyneet eivät joutuneet (ehtineet) rintamalle. 1926 syntyneet olivat koulutuksessa ja/tai matkalla rintamalle kun rauha tehtiin.

Myös muissa maissa oli samansuuntaiset ikärajat, esim Isossa-Britanniassa aluksi 21-36v ja myöhemmiin sodan edetessä 18-41v. Moni muukin maa pienensi alaikärajaa ja nosti yläikärajaa sodan edetessä ja miesten vähetessä.

Saksa ja Venäjä käyttivät myös paljon nuorempia poikia sodassa, esim Hitler-nuoret alkaen 10-vuotiaista, ei ehkä ihan eturintamassa mutta lähetteinä yms. Ja Kauko-Idässä ei tainnut olla alaikärajaa (eikä ylä-) lainkaan, Vietkongiin kelpasi heti kun kävelemään kykeni, samoin Laosissa.

Lähde: Google: young soldiers in WW2, recruit in WW2

Kommentit (0)
26.08.201308:50
22038
47

Ehkei kuitenkaan ihan yksinkertaisesti "kaikki".

Sairaat, rammat, alipainoiset, "poliittisesti epäilyttävät", vangit....?

 

Kommentit (0)

Vastauksesi