Hei! Haluaisin tietää, kuinka kauan rinnat yleensä kehittyvät.

Hei! Haluaisin tietää, kuinka kauan rinnat yleensä kehittyvät.

Hei! Haluaisin tietää, kuinka kauan rinnat yleensä kehittyvät. Olen 16-vuotias, normaalipainoinen, muuten normaalisti kehittynyt ja kuukautiset melko säännölliset, mutta rintojen kehitys tuntuu pysähtyneen kokonaan. Ne ovat olleet samanlaiset, todella pienet, jo ehkä pari vuotta. Kuukautiset minulla on ollut neljä vuotta. Ei se mitään, vaikka rinnat jäisivät pieniksi, mutta kun ne ovat kehittymättömän näköiset, lähinnä vain nännit ovat kasvaneet ja siksi ne ovat suhteettoman isot verrattuna itse rintoihin. Mikä avuksi? Milloin minun pitäisi mahdollisesti mennä lääkäriin asian takia?

Vastaus

Hei! Rintojen kasvu kestää tavallisesti kolmesta viiteen vuotta. Joidenkin tietojen mukaan on naisia, joiden rinnat saattavat kasvaa jopa 25 vuoden ikään saakka.

Maallikon mielestä hormonaalinen kehityksesi vaikuttaa täysin normaalilta, joten sen puolesta rinnat ovat kasvaneet niin kuin pitää. Lääkäri on kuitenkin asiantuntija. Hän pystyy selvittämään, onko aihetta ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin.

Jos haluat näyttää rintojasi lääkärille, voit tehdä sen vaikka heti. Kuukautisethan sinulla on ollut jo neljä vuotta. Rintojen kasvu on murrosiän kehityksen ensimmäinen merkki, joka ilmaantuu ennen kuukautisten alkamista. Aikaa on siis kulunut riittävästi.

Millaiset rinnat äidilläsi ja hänen äidillään on? Entä heidän sisarillaan? Myös rintojen koko ja muoto on kirjoitettu geeneihin, samoin kehityksen aikataulu.

Sisaret voivat periä hyvin erilaiset rinnat. Ystävättärelläni on koko ikänsä ollut juuri sellaiset rinnat kuin kuvailit itselläsi olevan. Hänen sisarensa taas käytti D-kuppeja jo 17-vuotiaana.

Raskaus muuttaa aikanaan rintoja, mutta tässäkin suhteessa naiset ovat yksilöllisiä.

Voit hyvin mennä gynekologin puheille rintojesi vuoksi. Yleislääkäri ei välttämättä ole paras valinta. Gynekologi on perehtynyt syvällisemmin erilaisiin naisten ongelmiin.

Lähde: Terve ihminen : suomalainen lääkärikirja (WSOY 2006)
Verkossa esimerkiksi http://www.promama.fi/terveetrinnat.html
Raskaus ja rinnat http://www.kookas.fi/articles/read/2896

Kommentit (0)

Vastauksesi