Hammashoito armeijassa 1960 luvulla

Hammashoito armeijassa 1960 luvulla

Oliko armeijassa hammashoitoa 1960 ja 1970 luvuilla? Jos oli niin millaista? Entä armeijan soitto-oppilailla, erosiko muista ?

4 vastausta

En löytänyt tarkempia tietoja 1960- ja 1970 -luvun hammashoidosta armeijassa. Hammashoito oli lakisääteinen kansakoululaisille vuodesta 1967 lähtien (kunnan tehtävä). Vuoden 1972 Kansanterveyslain mukaan kunnan velvoitteeksi määrättiin alle 17-vuotiaiden hammashoito.

Sotilasterveydenhuolto teoksen (1989) tilastotaulukoista käy ilmi, että kyseisillä vuosikymmenillä tutkittiin ainakin alokkaiden hammasterveys ja selvitettiin esimerkiksi karieksen määrää. Kollegan muistojen mukaan alokkaiden hampaat tutkittiin ja akuutit kiputilat hoidettiin, mutta kaiken kattavaa hammashoitoa ei tuolloin vielä ollut. Hammashoito on toki voinut varuskunnissa olla eritasoista. Mainitun teoksen mukaan 1980-luvun lopulla hammashoitoon kuului mm. ehkäisevänä hoitona fluorihuuhtelu ja fluorilakkaus. Lisäksi hoitoon kuului myös paikkaus, juurihoito ja hampaiden poisto.

 

Kommentit (0)
25.12.201611:06
12564
45

Kirjassa nimeltä "Suomen puolustusvoimat" (1973) on kahdella sivulla valokuvia ainoastaan puolustusvoimien lääkintähuollosta. Toisella näistä sivuista on myös valokuva hammashoidosta.

 

Suomen puolustusvoimat. Wener Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, Helsinki 1973. Sivu 268 ja sivu 269.

Kommentit (0)
01.01.201714:59
15056
27

Puolustusvoimien Kuvakeskuksen kuva-arkistossa (Työpajankatu 6, soita etukäteen ja varaa aika, vaihde 0299 800, pyydä keskukselta kuvakeskuksen arkistonhoitajalle, ei Sotamuseon) on kuvia puolustusvoimien toiminnasta 1950-luvulta alkaen. Myös hammaslääkärikuvia. 

Obbnäsin varuskunnassa, nykyään Upinniemi, oli merivoimien hammaslääkäri ainakin 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa. Vakinaisessa palveluksessa olevan henkilökunnan, kadettien ja tietääkseni myös soitto-oppilaiden hammashoito on tehty valtion laskuun. Mitä se sitten onkin sisältänyt eri vuosina ja eri varuskunnissa. 

Useassa varuskunnassa hoidettiin myös sen alueella asuvien siviilien ja perheenjäsenten hampaat, kuten tehtiin muutakin perusterveydenhuoltoa, eri maksua vastaan. Em. varuskunnassa oli huippuluokan hammaslääkäri: hänen kättensä jäljiltä on suussani vielä yksi kelvollinen amalgaamipaikka yli 50 vuoden jälkeen. Em. lääkärin työtä on ihailtu vuosien varrella, koska hän mm. oli muotoillut paikan purupinnan tavalla, jota eivät "nuoremmat" hammaslääkärit ole tehneet enää vuosiin. Päätellen siitä, että hyvälaatuista materiaalia on ollut saatavissa siviilien hampaita varten, oletan, että sitä ja taitavaa työvoimaa on käytetty myös henkilökunnan hampaisiin. Mikä ei taas välttämättä sano mitään varusmiehistä.

Puolustusvoimissa vaikutti jatkosodan aikana ja 1950...60-luvulla legendaarinen hammaslääkäri, sittemmin professori Veikko Valtonen, joka oli tunnettu paitsi edistyksellisestä ja taitavasta työstään, inhimillisestä laskutustavastaan, myös aktiivisesta kiroilustaan. Hän toimi esim. Keskussotilassairaalan eli Tilkan hammaslääkärinä.

Sille, joka haluaa etsiä tietoja puolustusvoimien eri toimialoista ja niiden tekemisistä, on käytettävissä Sota-arkisto, jonka aineisto kuuluu nykyään Kansallisarkistolle. 

Kommentit (0)
02.01.201718:50
4190
23

V. 1968 olin Oulussa Pohjan prikaatissa varusmiehenä. Hammasvaiva, ja minut lähetettiin Ouluun yksityiselle hammaslääkärille. Kai sen laskun intti maksoi.

Kommentit (0)

Vastauksesi