Ensinnäkin, voisitteko kertoa minulle, että minkä ikäisenä yleensä Kansakoulu...

Ensinnäkin, voisitteko kertoa minulle, että minkä ikäisenä yleensä Kansakoulu...

Ensinnäkin, voisitteko kertoa minulle, että minkä ikäisenä yleensä Kansakoulu aloitettiin 1930- ja 1940-luvuilla? Sitten seuraavaksi mietinkin, että kun tuolta vanhojen kirjojen kätköistä löytyi kirja nimeltä "Kansakoulun lukukirja 1 osa", jonka kirjoittajina ovat olleet Horma, Huntuvuori ja Saarimaa. Kirjassa julkaisu tai painovuotta ei lue, mutta Wikipedian kautta (kirjailia Hilda Huntuvuoren sivulta) voisi päätellä, että painovuosi tai kirjan tekovuosi olisi 1926? Kysymykseni siis kuuluukin, että minä vuosina tuo kyseinen kirja oli Kansakouluissa käytössä ennenkuin joku uusi kirja otettiin käyttöön? Haluaisin mummolleni antaa kirjan yllätyksenä ja siksi en tohdi itse häneltä kysyä joskko kirja on sama, mitä hän on käyttänyt. Mummoni on syntynyt vuonna -32, joten onko todennäköistä, että hän on käyttänyt kansakouluvuosinaan kyseistä kirjaa?

Vastaus

Oppivelvollisuuslaki astui voimaan 1.8.1921. Sen mukaan oppivelvollisuus alkoi sen vuoden syyslukukauden alussa, jolloin lapsi täytti seitsemän vuotta eli käytännössä samoin kuin nyky-ään. Laki velvoitti kunnat myös perustamaan kouluja. Kaupungit saivat siirtymäajan vuoteen 1931 ja maalaiskunnat vuoteen 1937 koululaitoksensa täydelliseksi järjestämiseksi. Kouluja perustettiinkin ripeästi, kuitenkin v. 1937 noin 5 % kansakouluikäisistä lapsista ei vielä voinut käydä koulua sen puuttumisen tai liian pitkän matkan takia.

Ikäluokka 1932 saattoi aloittaa koulutiensä syksyllä 1939 normaalisti, mutta pian sota sotki opiskelut. Miespuoliset opettajat oli kutsuttu armeijaan, monet naispuolisetkin saivat lottakomennuksen. Koulutiloja tarvittiin toisiin tarkoituksiin ja siviilikohteiden pommitukset aiheuttivat lasten evakuoinnin suurimmista asutuskeskuksista.
Helsingissä esim. kouluvuosi 1939-1940 sujui seuraavasti:
Koulut aloitettiin normaalisti 1.9.
Koulutyö lopetettiin 12.10. koska rakennukset oli otettu armeijan liikekannallepanon käyttöön.
Opetusta ruvettiin järjestämään kaupungissa oleville lapsille 27.11.
Talvisota alkoi ja koulutyö lopetettiin 30.11.. Monet lapset siirtyivät maaseudulle turvaan. Osa helsinkiläisistä opettajista pyrki organisoimaan opetusta lapsille evakuointipaikoissa.
Rauhan tultua vain 4. ja 5. luokan oppilaat kävivät koulua 22.4. - 15.6. Kaikki oppilaat siirrettiin seuraavalla luokalle.
Maaseudulla häiriöt eivät välttämättä olleet yhtä suuria.

Kysymyksessä mainitusta lukukirjasta otettiin kasallisbibliografian (https://fennica.linneanet.fi/ ) mukaan ainakin 18 painosta vuosina 1927-1955, joten sitä on paljon käytetty ja hyvin mahdollista on, että se on mummollekin tuttu. Varmaa tämä ei tietenkään ole, koska tarjolla on ollut muitakin lukukirjoja. Ainakaan Helsingin kansakouluissa ei vuosina 1939-1947 käytetty Horma-Huntuvuori-Saarimaata.

Helsingin kaupungin kansakoulut : tietoja lukuvuosilta 1939/40 - 1940/41. - Helsingin kaupunki, 1943.

Kommentit (0)

Vastauksesi