Ennen ojaa kaivettiin kuokalla. Onko kuokalle toista nimitystä?

Ennen ojaa kaivettiin kuokalla. Onko kuokalle toista nimitystä?

En tarkoita perunakuokkaa, vaan isompaa. "Alussa oli suo, kuokka ja Jussi."

8 vastausta

Kielitoimiston sanakirja ei anna kuokka sanalle synonyymiä. Tässä kuva muutamasta "vanhan ajan kuokasta", jolla saattoi kaivaa ojaa tai kuokkia suota.

Täällä pohjantähden alla -elokuva.

MuseoSuomi

Kommentit (0)
20.02.201713:07
63
44

Jotenkin tuon kuokkavieraan asettelen mielessäni siihen aikaan, jolloin kuokilla ja kuokkimisella oli monenlaista tarvetta. Paitsi edellä mainitsemani pellon teot sekä suolle että kuivalle maalle, kuokalla tehtiin puutarhassa hyvin paljon mm. mullattiin perunaa. Sehän tarkoittaa sitä, että heti kun perunan vareet olivat kasvaneet hieman maan päälle, niiden päälle kukittiin lisää maata, ettei aurinko pääse pilaamaan kasvavia mukuloita. Perunat myös nostettiin maasta kuokkimalla, jolloin järjestettiin perunannostotalkoitakin, joihin kukin toi oman kuokkansa. Niihinhän ei lähetetty minkäänlaisia kutsuja, vaan pantiin vain sana kiertämään. Niinpä talkoisiin saattoi tulla vähemmänkin tuttuja mukaan lähinnä sen takia, että talkoolaisille annettiin talosta ruoka. 

Kommentit (0)
25.08.201511:27
21017
36

lentävä lause on asia A, asia B on, jos siteerataan. jos siteeraa, pitää siteerata oikein. kirjahan alkaa lauseella: "Alussa olivat suo, kuokka — ja Jussi". 

Kommentit (0)
25.08.201511:10
22705
29

Sekä kysyjä että vastaaja puhuvat "ojan kaivamisesta kuokalla". Tuskinpa entisaikojen ojurit kuitenkaan kuokalla ojaa kaivoivat. Kun "suo, kuokka ja Jussi" mainittiin, niin lainaan Linnaa:

Hän otti raskaan rautateräisen puulapionsa ja laskeutui kuruun kosken alle. Sitten hän asetti lapionterän maahan, painoi jalkansa kannan päälle ja rytkäytti ruuminpainollaan lapion maahan - -. Niin se alkoi. Saven tahrimana, märkänä tihkusateesta ja hiestä mies uurasti ojassa. Ja vähitellen se syveni ja puhdistui, kunnes sitten eteen tuli kivikko.

Kuokka kylläkin oli lapion ohella  raivaajan työkalu ennen kaikkea alun perin länsisuomalaisessa suoviljelyssä, kydönpoltossa, joka tuli 1800-luvun lopussa tunnetuksi lähes koko maassa. Kydöttäminen saattoi antaa jopa 30-kertaisen sadon.

Suo kuivattiin ojittamalla ennen polttoa, ja ankarin työvaihe, ojien kaivu, suoritettiin puulapioilla, joissa vain kärjessä oli raudoitus. Turpeen leikkaamiseen käytettiin nevapiilua eli ojakirvestä, joka oli eräänlainen kuokan laji. (Olisikohan siis tässä edes jonkinlaisia kysyjän tiedustelemia raivauskuokan synonyymeja.) Vasta ojituksen jälkeen oli vuorossa kuokkiminen. "Kun maaperä hiuikan kuivuu", kirjoitti kansatieteilijä Kustaa Vilkuna, "tulee kuokkamies perässä. Terävällä aseellaan hän lohkoo mättäät ja pienet puut juurineen komeine levyinä irti maasta."

Itse kuokka-sanalla  on jonkinlaisen nuijamaisen esineen nimenä itämerensuomalaista aikaa vanhemmat juurensa. - Olisikohan siis ollut niin, ettei ylimuistoisista ajoista asti käytössä olleelle sanalle ollut tarvetta keksiä vastineita? Suomen murteiden sanakirjasta ehkä voisi löytää sanavariantteja.

Kirjallisuus:

Toivo Vuorela: Suomalainen kansankulttuuri. WSOY 1998.

Suomen maatalouden historia 2. Kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle. Toim. Matti Peltonen. SKS 2004.

 

Kommentit (0)
19.02.201709:57
63
10

Vähän lisätietoa kuokasta:

 Kuokkien muodot vaihtelivat tarkoituksen mukaan. Kuokittaessa peltoa suolle, kuokan terän piti olla terävä, ja sitä välillä terotettiin viilalla. Peltoa tehtäessä kuivalle maalle kuokan terä oli pienempi eikä terää kannattanut teroitella, koska se pian tylsyi kivissä. Erikseen olivat sitten tietysti perunakuokat, jotka olivat pienempiä ja muotoiltu juuri siihen tarkoitukseen sopiviksi.

Kun suota alettiin ottaa viljelykäyttöön, ensimmäinen tehtävä oli kuokkia terävällä suokuokalla rahkamättäät, jotka usein pisteltiin seipäisiin kuivamaan käytettäviksi karsinoiden kuivikkeeksi talvella. Samalla nosteltiin pinnalla olevat kannot ja pantiin kasoihin kuivamaan myöhemmin poltettaviksi joko kasoissa tai polttopuuna. Pystypuut oli tietysti otettu tarvekäyttöön jo aikaisemmin.

Kun suo-ojaa alettiin kaivaa, sen reunat merkittiin narulla, jonka vierestä lyötiin "pertuskalla" pintaturve vinosti rikki. Pintakerros on sitkeää, joten se kuokittiin pois kuokalla. Lopulliseen syvyyteen oja kaivettiin lapiolla. Puinen suolapio on todella vanha kapine, jollaista ei Kainuussa tunnettu enää esim. 1930-luvulla. Suota kaivettaessa lapionkin piti olla terävä, joten sitäkin teroitettiin viilalla säännöllisesti.

Kommentit (0)
19.02.201711:06
21017
10

nykyään kuokitaan eniten hiihtokilpailuissa...

Kommentit (0)
19.02.201720:22
16345
9

Entäpä sitten kuokkavieraat :)

Kommentit (0)
20.02.201713:58
63
9

Lisään tuohon vielä sen, että kuokkavieraalle tuli ehkä negatiivinen sivumaku sen takia, etteivät kaikki paikalle tulleet olleet kovin tehokkaita, koska saattoivat tulla paikalle lähinnä tuon ruokapalkan toivossa. Erityisesti talkoot olivat tehokas keino taloissa, joissa ei ollut omaa hevosta. Hevosen ajajalle saatettiin maksaakin, koska hevosesta oli suuri hyöty perunalaatikoiden kuljetuksessa kuopalle. Toki hevonen toi pian mukanaan myös hevosvetoisen perunannostokoneen, jolloin kuokkia ei enää tarvittu, mutta poimijoita sitäkin enemmän.  Edellisestä unohtui vielä mainita, että hevosettomassa taloudessa myös perunat pantiin maahan kuokkaa apuna käyttäen,ja silloin käytössä oli perunannostokuokkaa suurempi kuokka, jota käytettiin myös kuokittaessa peltoa kivennäismaalle.

Kommentit (0)

Vastauksesi