Elinten uusiokäytöstä

Elinten uusiokäytöstä

Elinluovutustestamenttia ei ilmeisesti enää nykyään tarvita. Päinvastoin nykyään ilmeisesti tarvitaan elintenluovutuksen kieltotestamentti ellei halua elimiään käytettävän kuoleman jälkeen.

Mutta miten tuo käytännössä sujuu?

Jos kuka tahansa meistä siis kuolee, on ruumis siis silvottavissa miten päin tahansa jos vain kuolema tapahtuu niin että elimiä voi käyttää (esim. irrotetaan hengityskoneista jne.)

Viedäänkö henkilöltä aina kaikki luovutettavissa olevat elimet silmän sarveiskalvoista alkaen vai valikoidaanko vain osa?

Voivatko omaiset kieltää elinten uusiokäytön ellei henkilö itse ole sitä tehnyt eläessään?

Ymmärrän että tällä tavoin pelastetaan monen henki ja pidän asiaa hyvänä, mutta olen utelias käytännöistä.

Vastaus

Elinluovutuksia koskeva laki muuttui vuonna 2010. Uusitussa laissa korostetaan ihmisen omaa tahtoa elinluovutukseen. Aiemmin elinten luovuttamiseen tarvittiin lupa omaiselta, ellei vainajalla ollut elinluovutuskorttia. Nyt oletetaan, että elinsiirtoon sopiva vainaja on suostunut elintensä luovutukseen, ellei hänen tiedetä sitä elinaikanaan kieltäneen. Lainmuutoksen tarkoituksena on ollut saada lisättyä elintenluovutuksia. Viime vuonna tehtiin ennätysmäärä elinsiirtoja, 310 kappaletta, mutta tarjonnan määrä on edelleen liian pieni tarpeeseen nähden.

Yhtä ainoaa virallista tai oikeaa tapaa elinluovutustahdon ilmaisemiseen ei ole. Sen voi kirjata paperille, joko valmiille lomakkeelle tai vapaamuotoisesti. Elinluovutustahdon voi myös pyytää kirjaamaan potilastietojärjestelmiin. Tieto ei kuitenkaan välttämättä välity kaikille terveysasemille, joten on tärkeää pitää elinluovutustahdon ilmaisevaa paperia aina mukana, ja kertoa siitä myös omaisille ja läheisille. Lähiomaisille kannattaa muutenkin kertoa kantansa elinluovutuksiin, sillä suullinen tieto elinluovutustahdosta on yhtä pätevä kuin kirjallinen tieto.

Jos vainaja ei ole ilmoittanut omaa tahtoaan, käytännössä on toimittu niin, että omaiset voivat kieltää elintenluovutuksen. Näin kerrottiin HYKSin elinsiirtotoimistosta

Vain murto-osa vainajista sopii elinluovuttajiksi. Elinluovuttajan pitää olla aivokuollut. Aivokuolemaan voi johtaa kallovamma tai kallonsisäinen verenvuoto. Voi tietysti olla myös eläviä luovuttajia, jotka voivat luovuttaa munuaisen ja luuytimen ja ulkomailla on jo tehty maksalohkon siirtoja. Valtaosa elimistä kuitenkin saadaan kuolleilta luovuttajilta.

Suomessa kaikki elinsiirrot on keskitetty Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan, mutta elimet tulevat sairaaloista ympäri Suomen. Sairaaloita on pyydetty välittämään tieto Meilahden elinsiirtotoimistoon aivokuolleista, joilla ei estettä elinsiirtoon. Ikä ei ole este, mutta esteenä on, jos ihminen on eläessään sairastanut tiettyjä tartuntatauteja, kuten B- tai C-hepatiittia tai HI-virusta tai hänellä on ollut pahanlaatuinen kasvain.

Elinsiirtotoimistosta sanottiin, että eri elimillä on omat siirtojononsa. Luovutettavia elimiä ovat mm. maksa, haima, sydän, keuhkot, ohutsuoli. Luovuttajilta selvitetään  ikä, veriryhmä ja koko. Sitten vertaillaan niiden sopivuutta elimen vastaanottajan kanssa. Elinten kelvollisuus tarkistetaan muun muassa verikokeiden ja tarvittaessa muiden lääketieteellisten tutkimusten perusteella. Yhdestä luovuttajasta saadaan keskimäärin kolme elintä, parhaimmillaan jopa 5-6 elintä.

Kuuntele: 
Kommentit (0)

Vastauksesi