Älylaitteiden säteily

Älylaitteiden säteily

Onko kännyköiden ja muiden kuten tablettien tai sylimikrojen säteily erilaista? Tai vaarallista? Vähentääkö hands free todellisuudessa altistusta (metallijohtohan saattaa toimia antennina). Aiheesta löytyy heikosti tutkimuksia mutta mielipiteitä kyllä tuutin täydeltä. Uskaltaako näitä laitteita käyttääkään esim sylissä.

3 vastausta

Kännykkä on radiolähetin ja vastaanotin, joka on yhteydessä tukiasemiin sähkömagneettisella mikro-aaltosäteilyllä. Kännykän suurin sallittu säteilyarvo eli sar-arvo on 2 wattia / kg. Sar-arvo kertoo, kuinka paljon mikroaaltotehoa kudokseen saa kiloa kohden enintään imeytyä, kun kännykkä toimii suurimmalla mahdollisella teholla, kuten esimerkiksi kentän ollessa hyvin heikko. Nykyisissä puhelimissa sar-arvo jää yleensä alle wattiin kiloa kohden, hyvässä kentässä päästään tuhannesosaan tästä.

Tiede-lehdessä todetaan, että kännykänkäytön ja kasvainten mahdollista yhteyttä on etsitty yli 20 tutkimuksessa. Eniten kohua ovat herättäneet ruotsalaisselvitykset, joissa kännykän pääteltiin moninkertaistavan joidenkin kasvaintyyppien esiintymisen. Näin suuret riskit poikkeavat kuitenkin selvästi muista tuloksista, eivätkä useimmat tutkijat ole vakuuttuneita tutkimusten laadusta. Lue artikkelista perusteellinen katsaus asiasta.

Säteilyturvakeskuksen mukaan matkapuhelinten säteily ei ole terveydelle haitallista. Osa matkapuhelinten radioaaltojen energiasta imeytyy kehoon, koska matkapuhelinta käytetään kehon lähellä, mutta ainoa tieteellisesti todennettu vaikutus kudoksessa on lämpeneminen. Sylimikrojen säteily liittyy WLAN-verkkoihin, mutta Säteilyturvakeskus ei pidä läppäreidenkään terveyshaittaa merkittävänä.

"Kudosten lämpenemiseen perustuvat vaikutusmekanismit ovat hyvin tunnettuja ja tieteellisesti toteen osoitettuja. Matkapuhelimet lämmittävät kudoksia niin vähän, ettei lämpenemisestä ole terveydellistä haittaa. Matkapuhelimien radiotaajuisella säteilyllä on epäilty olevan muita haitallisia vaikutuksia, jotka eivät johdu kudosten liiallisesta lämpenemisestä. Näitä ei ole kuitenkaan voitu osoittaa tieteellisesti pätevissä tutkimuksissa. Mikäli muita haittavaikutuksia on, ne perustuvat johonkin toistaiseksi tuntemattomaan mekanismiin."

Tutkimusten johtopäätökset matkapuhelinten osalta on tiivistettävissä siten, että nykyiset enimmäisarvot alittavalla altistumisella ei ole todennettuja haitallisia terveysvaikutuksia. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan lähellä enimäisarvoja olevasta altistumisesta.

Altistumista esiintyy käytännössä vain puhuttaessa matkapuhelimeen. "Suurin tiedonpuute matkapuhelimiin liittyen on se, että yli 15 vuoden käytön terveysvaikutuksista ei ole saatavilla tietoa. Tästä johtuen esimerkiksi hitaasti kehittyvien syöpien lisääntyminen ei välttämättä ole vielä nähtävissä tilastoista."

Säteilyturvakeskuksen mukaan matkapuhelin altistaa eniten, kun siihen puhutaan huonossa kentässä ja puhelin on korvalla. "Muut käyttötavat aiheuttavat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta selvästi pienemmän altistumisen. Esimerkiksi internetiä selatessa tai pikaviestejä kirjoittaessa altistuminen on yleensä pientä, koska puhelin on kädessä kauempana kehosta ja laite lähettää tietoa vain harvoin. Altistuminen voi olla merkittävää, jos puhelinta pidetään taskussa ja samalla puhutaan hands free -laitteen avulla tai jaetaan verkkoyhteyttä puhelimelta muille laitteille kuten tablettitietokoneille (nk. tethering)."

WLAN-laitteiden lähetystehot ovat Säteilyturvakeskuksen mielestä pieniä ja radiotaajuisen säteilyn voimakkuus heikkenee nopeasti etäisyyden kasvaessa. Tästä johtuen WLANien aiheuttama altistuminen alittaa voimassaolevat enimmäisarvot selvästi.

"WLAN säteilee vain, kun tietoa lähetetään. Esimerkiksi kannettavalla tietokoneella nettiä selatessa tietoa lähinnä vastaanotetaan, jolloin tietokoneen WLAN-lähetin ei säteile, mutta WLAN-tukiasema lähettää radioaaltoja. Etäämmällä olevan laitteen aiheuttama altistus on kuitenkin käytännössä merkityksetöntä."

Muutamassa muussa Euroopan maassa, kuten Saksassa ja Sveitsissä, viranomaiset kuitenkin kehottavat välttämään läppärin pitämistä kehossa kiinni käytön aikana säteilyaltistuksen takia.

Säteilyturvakeskukselta voit kysyä asiasta lisää esim. sähköpostitse:  emf (at) stuk.fi

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (1)
Älylaitteet kyllä lämmittävät laitteen lahellä tai siihen kosketuksessa olevaa kehon... Älylaitteet kyllä lämmittävät laitteen lahellä tai siihen kosketuksessa olevaa kehon osaa, mutta laitteesta säteilevän ("hohkaavan") ja johtuvan lämmön määrä on tyypillisesti monisatakertainen verrattuna sen radio/mikroaaltosäteilyn aiheuttamaan kehon lämpenemiseen. Älylaitteet siis kyllä lämmittävät kehoa, mutta samalla mekanismilla, kuin vaikkapa poskelle painettu lämmin pulla.
26.8.2018 11:36 T. Lainio 2825
03.01.201920:18
34
6

Yleensä ne jotka sanovat että tämä säteily on vaarallista, ovat sitä mieltä että mekanismi joka on ihmiselle haitallinen on jokin muu kuin lämpövaikutus.

Kommentit (0)
03.01.201922:29
13655
5

Minulla on yhä 17-vuotias Nokian älytön kännykkä, joka pitemmän puhelun aikana on kuumempi kuin pulla korvalla. Epämiellyttävä, mutta ei suorastaan kivulias olotila. Viime kuussa muista syistä kuvatussa MRI:ssä ei ainakaan vielä näkynyt epäilyttäviä muutoksia. Toosassa ei ole kaiutinta eikä siihen ole saatavissa korvanappia.Saa sitten nähdä, miten vastaisuudessa. Syyt MRI:n otattamiseen esiintyvät samalla puolella kehoa kuin millä korvalla puhelinta pidetään.

Taannoin epäiltiin, että tutkasäteilyssä olisi ongelmia, koska eräässä ammattiryhmässä tutkalla työskentelevien miesten vaimoilla oli omituisen paljon keskenmenoja. Asiaa ei kuitenkaan tutkittu.

 

Kommentit (0)

Vastauksesi