Aikaisemmin ratsuväki oli merkittävä tekijä sodankäynnissä.

Aikaisemmin ratsuväki oli merkittävä tekijä sodankäynnissä.

Aikaisemmin ratsuväki oli merkittävä tekijä sodankäynnissä. Mitä ratsusotilas teki silloin jos oli menettänyt hevosen, joko taistelutilanteessa tai silloin kun pitäisi siirtyä jonnekin? Siis jos hevonen kuoli tai karkasi tai sairastui? Miten hyvät sotataidot ratsusotilaalla oli silloin kun hän ei ollut hevosen selässä? Jos oletetaan että varahevosta ei ole tarjolla omien puolelta eikä viholliselta saadusta sotasaaliista. Ja vielä se että sotilas itse on normaalissa kunnossa, eikä ole haavoittunut. Itse arvelen hatusta vedetyllä arvalla, että tuohon vaikuttavat käytössä oleva aseistus sekä sotilaan kunto.

Vastaus

Tiedustelimme asiaa Etelä-karjalan museosta (Ratsuväkimuseo) ja saimme seuraavanlaisen vastauksen:

"Vähän vaikea asia noin vain ratkaistavaksi. Koskeeko kysymys 1500-lukua, 1800-lukua vai itsenäisen Suomen ratsuväkeä? Ratsuväkeäkin oli monenlaista. Suomen rakuunoiden taistelutapa oli yleensä jalan eli he liikkuivat hevosilla, mutteivät käyneet kamppailuun hevosen selässä. Näin oli itsenäisyydenkin aikana. Taisteluun ryhdyttäessä hevoset pyrittiin viemään suojaan.

Uuden ajan alussa tilanne oli toinen. Ratsumies ei juuri halunnut/voinut nousta hevosen selästä. Joissakin taistelukuvauksissa mainitaan nimenomaan esimerkkinä hankalasta tilanteesta se, että ratsumiehet ja etenkin päälliköt joutuivat nousemaan hevosen selästä. Tämä haluttomuus jalkautumiseen johtui osin ylpeyden lisäksi siitä, että ratsumiehet olivat tuolloin haarniskoituja. Heidän liikkumisensa oli näin ollen vaikeaa.

Tyypillinen oli Kustaa II Adolfin taisteluohje hakkapeliitoille. Ohjeen sanamuoto on varmaan jostain löydettävissä, mutta ajatus on se, että hakkapeliittoja kehotettiin käymään ensin ratsujen kimppuun. Raskaasti haarniskoidut keskieurooppalaiset ratsumiehet olivat tämän jälkeen jalkautuneina helppo saalis."

http://www.museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=21455

Kommentit (0)

Vastauksesi