A-loppuiset naisten nimet

A-loppuiset naisten nimet

Olen useahkosti ihmetellyt, miksi naisten nimet valtaosin päättyvät a-kirjaimeen. Tein neljän eri naisen kanssa testin ja pyysyn luettelemaan 10 naisten nimeä. Kolmen tulos oli 7/3 ja yhden 10 a-kirjaimeen päättyvää. Nimikalenterin mukaan runsaat 70 % päättyy a-kirjaimeen.

 

Miesten nimien osalta vastaavaa ei ole. En tarkoita nyt a-kirjanta, vaan ylipäätään sitä, että miesten nimissä "hajonta" on huomattava. Ehkä o- ja i-kirjain ovat vallitsevia.

Siis mikä mahtaa olla tämän a-kirjaimen salaisuus naisten nimissä?

2 vastausta

Etunimistössämme ei ole kaikissa tapauksissa päteviä, nimen muotoon tai merkitykseen perustuvia sukupuolen tuntomerkkejä. On vain erilaisia miesten tai naisten nimille tyypillisiä piirteitä. Yksi näistä muotoon liittyvistä tuntomerkeistä on nimen loppuvokaali.

Suurimmalla osalla suomalaisnaisia on a-loppuinen nimi. Esimerkiksi Eero Kiviniemi on kirjassaan Suomalaisten etunimet (SKS, 2006) listannut 1900-luvun suosituimpia naisten etunimiä. Vuosisadan alkupuolella yleisin naisennimi oli Anna, ja kymmenestä suosituimmasta nimestä kaikkiaan 7 oli a-loppuisia. 1900-luvun jälkipuoliskolla suosituin naisennimi oli Sari ja muutoinkin i-loppuisuus oli nostanut suosiotaan. Kuitenkin listan loppupäässä a-loppuisia nimiä oli jopa enemmän kuin vuosisadan alussa. Selkeästi a-loppuisuus kuitenkin oli naistennimien vallitsevin piirre.

Suomen kielen etunimistöön on tullut aikojen saatossa paljon vierasvaikutteita; nimiä on kertynyt useista eri kielistä. Tyypillisiä nimilähteitä ovat mm. Raamattu ja pyhimykset (Maria, Eeva) ja muinaiseurooppalainen mytologia ja kansanrunous. Nimiä on saatu myös kirjallisuudesta, luonnosta ja eri aikakausien merkkihenkilöiltä. Kotimainen merkittävä nimilähde on tietenkin Kalevala, josta tulevat esim. nimet Aino ja Väinö. Harvat nimet ovat taustaltaan kokonaan omakielisiä. Yksi suuri tällainen ryhmä ovat luontonimet, kuten Tuuli, Pyry ja Kielo.

Kiviniemi arvelee, että a-loppuisuus on lainaa muista kielistä. A-loppuisuus naistennimissä on yleistä monissa Euroopan kielissä, ja vastaavasti o-loppuisuus on yleistä miestennimissä sekä meillä että muualla.

Indoeurooppalaisille kielille tyypillistä on sanojen jakautuminen sukuihin. A-loppuisuus on monesti yksi feminiinisuvun ilmaisimista (esim. venäjä, italia, espanja). Niinpä a-loppuisuus naistennimissä voisi mahdollisesti viitata lainattujen vierasnimien feminiinilähtöisyyteen.

Kommentit (0)
14.07.201514:22
16291
49

italiassa on useimmista nimistä a-päätteinen naisen nimi ja o-päätteinen - tai harvemmin i-päätteinen - miehinen vastine: paola/paolo, claudia/claudio, gianna/gianni jne. danielan maskuliininen versio on danilo; daniele voisi olla sukupuoleltaan kumpi vain. katolisen perinteen mukaan suurin osa heidän etunimistään on raamatusta, latinan kautta käyneinä toki. (latinassahan miehen nimi tosin päättyy s-kirjaimeen.) joku raamatun ajan kielten tuntija voisi tähän täydentää, onko sama suvullisuus muinaisissa heprean- tai arameankielisissä nimissä. kun italialaiset eivät ole tunnettuja sääntöjen noudattamisesta, on tietysti poikkeuksia, esim. miehen nimi (gian)luca = luukas. geremia-nimisiin miehiin en ole törmännyt, mutta epäilemättä heitä on. oma nimeni herättää italiassa hilpeyttä; heille kyseinen arkkienkeli on (san) michele.

Kommentit (0)

Vastauksesi